ARTICLES | MP3 | VIDEO | MERCHANDISE
Pienyritysten valmistamien kitaroiden korkea laatu ja kekseliäisyys ihastuttivat
Brysselissä
Suomalaiselle soitinrakennustaidolle kova kysyntä maailmalla
Belgialaiset soitinrakentajat ja kitaroiden keräilijät seurasivat haltioituneina
sunnuntaina Brysselin Brosella-kitaratapahtumassa, kun Tom Gardiner turkulaisesta
Hateform-metallibändistä vingutti eläimellisesti haukiputaalaisen
Amfisound-yrityksen valmistamaa kahdeksankielistä sähkökitaraa.
- Kun on enemmän kieliä, skaala laajenee huomattavasti. Kitaraan on mahdollista saada
useita eri virityksiä samanaikaisesti, Gardiner esitteli.
Messukeskuksen pieneen näyttelytilaan ahtautuneet vierailijat halusivat omin silmin
nähdä instrumentteja, joita he olivat ennen tätä päässeet ihmettelemään vain netissä.
Aiemmin pohjoissuomalaiset soitinrakentajat Tomi Korkalainen ja Sampo
Leppävuori eivät olleetkaan juuri uhranneet aikaa tuotteidensa markkinointiin, sillä
miehiltä soittimia tilanneet ja kitaroihinsa tyytyväiset muusikot ovat enemmän kuin
kiitettävästi levittäneet sanaa toisilleen.
- Puskaradio on ollut tähän asti parasta mainontaa ja se, että rokkistara on tullut
ostamaan verstaalta uuden kitaran, Korkalainen kertoi.
Pohjolasta jäätä rikkomaan
Sähköpostikyselyitä on kuitenkin alkanut tulla yhä enemmän ympäri maailmaa.
Nyt hevikitaroiden ja -bassojen valmistukseen erikoistunut, vuodesta 2002 toiminut
Amfisound haluaakin vastata kovaan kysyntään ja aikoo tosissaan maailmanmarkkinoille.
Silloin on oltava paikan päällä siellä, missä tapahtuu.
- Meillä ei ole aiemmin ollut omaa osastoa ulkomaisilla kitaramessuilla, joten tämä on
sellainen jäänmurtamisreissu. Suomi alkaa kuitenkin olla markkina-alueena varsin pieni,
Leppävuori tunnusti.
Leppävuoren ja Korkalaisen mukaan maailmanvalloitus oli helpointa aloittaa
kävijämäärältään pienestä Brosella-tapahtumasta, jossa käy kuitenkin todellisia alan
ammattilaisia ja entusiasteja. Varsinaista kitaranmyyntiä ei Brysselissä tapahdu.
Amfisoundilla oli messuilla esillä vain neljä kitaraa ja kaksi bassoa eli perusmallit,
joiden pohjalta kullekin asiakkaalle räätälöidään oma instrumentti hänen tarpeidensa
mukaan.
- Jokainen yksilö tehdään tilauksesta.
-Ajatuksena on luoda uusia ja modernisoituja linjoja vanhojen perusominaisuuksien
rinnalle. Päätavoite on soittimien päivittäminen ja parantaminen vastaamaan tämän päivän
musiikin vaatimuksia mutta perinteitä kunnioittaen, Leppävuori kuvaili.
Erikoistuminen vahvuus
Päivän kestäneillä messuilla oli Amfisoundin lisäksi esillä myös kolme muuta suomalaista
soitinrakennusverstasta - AJL-guitars, Lottonen ja Ruokangas - viemässä yhdessä
suomalaista käsityötaitoa ulkomaille.
Ammattilaiset pitävät yhtä, ovathan miltei kaikki heistä valmistuneet samasta koulusta,
Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen soitinrakennuslinjalta.
Amfisound nuorimpana porukasta ei myöskään katso, että suomalaisfirmat olisivat kovia
kilpailijoita keskenään, koska kaikki ovat erikoistuneet omille aloilleen.
Belgialaisen soitinrakennusoppilaitoksen, Centrum voor Muziek-instrumentenbouw’n (CMB:n)
rehtorin Frans Ievenin mukaan juuri erikoistuminen on suomalaisten valmistajien
vahvuus.
- Suomalaiset kitaranrakentajat ovat yhä tunnetumpia ja arvostetumpia maailmalla. Heidät
tunnetaan korkeasta laadusta ja kovasta työmoraalista. Suomessa on paljon virtuoositason
muusikoita, joten se väistämättä tarkoittaa, että soittimienkin on oltava
korkeatasoisia, Ieven suitsutti.
Hän kiitteli Brosella-tapahtuman järjestäjien kanssa Suomen Benelux-kulttuuri-instituuttia
siitä, että se oli saanut junailtua neljä erityyppistä suomalaista pienyritystä
Brysseliin.
Ieven oli niin ikään tyytyväinen siitä, että suomalaisrakentajat päättivät vastata hänen
kutsuunsa ja tulla maanantaina Puursin kaupunkiin seuraamaan belgialaisoppilaitoksen
toimintaa.
Koulu järjestää eritasoisia kursseja työpajoineen ja symposiumeineen, sillä on laaja
kirjasto, valtava määrä soitinpohjia ja suuri puuvarasto vastaamassa kielisoitinten
rakentajien tarpeisiin. Opinahjossa pidetään niin ikään lukuisia konsertteja, joissa
muusikot voivat tuoda rakentajille esiin tarpeitaan ja ideoitaan.
- Meidän ja Ikaalisten filosofia on pitkälti samanlainen, Ieven arvioi.
Tuomas Muraja
Turun Sanomat
BACK
|