valikko News Band Gigs Media Contact Links

ARTICLES | MP3 | VIDEO | MERCHANDISE | PICTURES

Neljännesvuosikymmenen ikään ehtineellä Hateformilla on tähän mennessä plakkariin ehtinyt vain kaksi audiopurkitusta, joista tuoreempi on viiden bisiin cd-r Retaliate. Pitkän ja edeltäjäbändin perinteen mukaisesti tyyli on säilynyt progressiivis- ja teknissävyisen death metalin parissa kulkien, etenkin edesmennyttä Deathia musikaalisesti kunnioittaen.

Parikymmenminuuttiselle demokiekolle on survottu viisi toinen toistaan maittavampaa ja toimivaksi hiottua raitaa, joista paistaa läpi paitsi soittotaito, myös ehta intohimo ja kokeilunhalu. Kun edellä mainittu mestariyhtye päätyi haudan lepoon, jätti se entistä isommat saappaat täytettäväksi ja melkoisen vajeen oman sarkansa death metaliin. Näitä tossuja Hateform on omalta osaltaan täyttänyt aiemminkin hyvin parhaalla taidollaan ja ilahduttavasti sama jatkuu tälläkin teoksella.

Kappaleissa yhdistyy toisaalta raskas murjonta ja reippaallakin tempolla eteenpäin viety tekninen survonta melodisiin riffittelyihin ja liideihin, runsaalla yksityiskohtien kuorrutuksella. Vaikka vaihtelua kappaleista löytyy vaikka muille jaettavaksi, homma ei sorru itsetarkoitukselliseen pätemiseen tai monimuotoisuuden esittelyyn, vaan osat naksahtavat kohdalleen kauniisti ja tarkasti. Ja osaapa bändi käyttää myös yksinkertaisen toimivia runttauksia, kun niille tarvetta on.

Soundeiltaan demo on erittäin hyvää jälkeä ja sinänsä kelpaisi vaikka kaupalliselle studiojulkaisulle asti. Kitaroista ja bassosta löytyy paitsi murskaavaa ja raskasta otetta, myös tarvittavaa selkeyttä ja jopa annos hyvin istuvaa röpöisyyttä. Rummut paukkuvat ja pellit soivat napakasti, eikä laulupuolen omaperäissävyisestä örinälaulustakaan löydä valittamisen aihetta edes nimeksi.

Kehtaankin naama peruslukemilla sanoa, että Retaliate on selkeästi yksi vuoden parhaita demotekeleitä, joita on vastaan toistaiseksi tullut. Ellei sitten jopa paras. Tämä bändi ansaitsisikin selkeästi itselleen levysopimuksen ja tilaisuuden tehdä täysmittaisen levyn.

4,5/5

Serpent
Imperiumi

BACK