valikko News Band Gigs Media Contact Links

ARTICLES | MP3 | VIDEO | MERCHANDISE

Turkulainen deathmetal -yhtye Hateform on ollut kovatasoinen ja monipuolinen orkesteri jo pidempään, joten ensilevyn julkaisu onkin ehdottomasti paikallaan. Hyvässä nosteessa oleva, muun muassa Legion Of the Damnedin kanssa kiertueella ollut yhtye ei ole paistatellut liiemmälti parrasvaloissa vaan tehnyt tinkimätöntä työtä musiikkinsa eteen ja sävelkylvön hedelmät korjataan vakuuttavalla sadonkorjuulla.

Hateformin kappaleista ei puutu nopeatempoista riffitulitusta eikä raivoisaa intensiteettiä mutta suoraviivaisen paahdon sijasta yhtyeen kuolometalli on paikoin varsin kiemuraista, haastavaa ja monilla pikku yksityiskohdilla viriteltyä. Varsinkin As God As, Less Than A Man ja Tongues Spitting Deception puristavat hiilistä timanttia

Biisit on muutenkin hiottu tiukoiksi paketeiksi ja vokalisti Petri Nyströmin brutaali ääni sopii hyvin tulkitsemaan kriittisiä, äkäisiä sanoituksia, joista löytyy sekä aggressioita että asiaa. Verenpunaisen paketin voimin on hyvä hakea dominanssia isommista, miksei kansainvälisemmistäkin ympyröistä.

8/10

Jussi Lahtonen
Sue

BACK